Puutarhakalusto
Kolmas sukupolvi
Tuttavani isoisä rakensi aikoinaan omin
käsin kuusi tuolia, sohvan ja pöydän.
Niiden lahottua, teetti isä ammattikoululla
uuden identtisen sarjan. Nyt ne alkavat
tulla käyttöikänsä päähän ja tuttavani pyysi
tekemään uuden sarjan antaen vapaat
kädet mallin muutoksiin.
Kalusto sijoittuu vanhan, kesämöksi
muutetun, myllyn pihapiiriin Näsijärven
rannalle. Tein rakennukseen pari
ikkunaluukkua myllyn hengessä ja halusin
tuoda samaa tähän kalustoon.
Sain yhden vanhoista tuoleista
mittamalliksi, jonka mittasuhteita käytin
uuden tekemiseen. Oleellisin muutos tuli
myllyteeman lisäksi selkänojaan.
Vanhassa tuolissa oli ikävä nojata, koska
selkäosaan jatkuva käsinoja painoi selkää.
Ratkaisuni oli tasainen selkänoja, joka on
saranoitu kiinnityksestään. Kun tuoliin
istuu, kääntyy selkänoja istujan asennon
mukaan. Rennompikin löhöily tulee näin
tuettua.
Sohva on kolmen istuttava. Tein siihen
kiinteän selkänojan ja laudanleveyden
korkeamman, jotta siihen olisi mukava
nojata.
Pöytä on kooltaan 170x80. Kansi on
tammea. Jalat ovat taittuvat talvisäilytystä
helpottamaan. Jalat pysyvät auki pöydän
kantta tukien pyörötankoisilla
“keppihevosilla”, joille on myös
säilytyspaikka pöydän alla talvikausille.
Jalkojen köysien solmut on tyttäreni
käsialaa. Keskellä Neljäntuulensolmu
(Ystävyydensolmu) ja päissä Ashleyn
päätysolmut.
Pintakäsittelynä kaikissa valkoisissa
rakenteissa on Uula Öljykuulto 0100
Valkoinen.
Pöydän kannen tammi on käsitelty
kolmesti värittömällä Landora 30 puuöljyllä
ja lopuksi värittömällä Clou W11
puuvahalla.